Päämäärä

Onko Luvattu Maa idässä vai lännessä; Palestiinassa vai Gobin autiomaassa? Ei, Pyhä Maa, Luvattu Maa, sijaitsee omassa mikrokosmoksessamme, oman olemassaolomme sfäärissä. Nykyisellään se on vangittu aineeseen.

Kaksi luonnonjärjestel­mää

Kultaisen Ruusuristin Koulun oppi perustuu kahden luonnonjärjestelmän käsitteeseen. Ensinnäkin on luonnonjärjestelmä, jonka tunnem­me. Se käsittää se­kä tämän että tuonpuo­leisen. Kaikki tähän luonnonjärjes­telmään kuuluva on synty­män, elämän, kuo­leman ja uudelleen syntymisen kier­ron alaista. Toi­seksi on olemassa alkuperäinen ju­malallinen järjestelmä.

Henkikipinäatomi

Meidän tuntemamme olemassaolon alue on katoavaisuuden, syntymän, kukoistuksen ja tuhoutumisen alue eli dialektiikka, kun taas alkuperäinen jumalallinen järjestelmä on katoamattomuuden maailma eli statica, jota Raamatussa sanotaan ”taivaan valtakunnaksi”. Viimeinen jäänne staticasta on latenttina sydämessämme. Se on jumalallinen kipinä tai henkikipinäatomi. Monissa etsivissä ihmisissä tämä atomi herättää epämääräisen kaipauksen, eräänlaisen koti-ikävän kauan sitten menetettyyn alkuperäiseen tilaan. Tämä tila on olemista yhtä Isän, Jumalan kanssa kuolemattomuuden valtakunnassa.

Sisäisen Kristuksen herääminen
Eräs Kultaisen Ruusuristin Koulun päämääristä on tiedottaa ihmisille kaipauksen tunteen todellisesta alkusyystä ja selittää jumalalliseen luonnonjärjestelmään palaamisen välttämättömyys prosessissa, jossa Henki syntyy uudelleen (Joh. 3:8). Tämän Johannes opetti esimerkiksi Nikodemokselle. Uudestisyntymisprosessin eli transfiguraation mahdollistaa päivittäinen kuoleminen, josta Paavali puhuu (1 Kor. 15:31). Vanha luonto (minätietoisuus) kuolee ja jumalallinen luonto, sisäinen Kristus, herää. Kultaisen Ruusuristin Koulu ei pelkästään opeta tätä prosessia, vaan auttaa ja tukee oppilaita heidän pyrkimyksessään toteuttaa se omassa elämässään.

Transfiguristiset ohjeet

Kultaisen Ruusuristin Koulun kertomat ohjeet sisältyvät kaikkien suurten uskontojen opetuksiin. Esimerkiksi käsitteet kaksi luonnonjärjestelmää, jumalallinen prinsiippi ihmissydämessä ja transfiguraation polku, voidaan jäljittää seuraavista sitaateista Raamatussa: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” (Joh. 18:36), ”Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä” (Luuk. 17:21, vanha käännös) ja ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi” (Joh. 3:30).

Ihminen mikrokosmoksena

Perustavanlaatuinen ruusuristiläinen käsite on ajatus, että ihmisolento on mikrokosmos eli ”pikku maailma”. Se on näkyvien ja näkymättömien ruumiiden järjestelmä, jota ympäröivät magneettikentät ja mikrokosminen taivaankansi eli lipika. Tämä ajatus on yhtenevä hermeettisen aksiomin kanssa: ”Niin ylhäällä kuin alhaalla.”

Transfiguraatiopolun viisi päävaihetta

1. Oivallus maisen olemassaolon todellisesta olemuksesta sekä kokemus sisäisestä kutsusta palata takaisin jumalalliseen luontoon

2. Aito parannuskaipuu

3. Minäkeskeisen itsen alistuminen sisäiselle jumalalliselle kipinälle, niin että parannuspro­sessi voidaan toteuttaa

4. Uusi elämänasenne, joka omaksutaan ja jota toteutetaan spontaanisti sisäisen henkikipi­näatomin ohjauksessa. Tämän uuden elämänasenteen tunnusmerkit kuvaillaan esimerkiksi Vuorisaarnassa

5. Täyttymys: herääminen (tai ylösnousemus) alkuperäiseen elämänkenttään