Historia

Kultaisen Ruusuristin Kansainvälinen Koulu sai alkunsa Haarlemi­ssa, missä sen nykyinen päämaja sijaitsee. Sen alkuna voidaan pitää vuotta 1924, jolloin veljekset Z. W. Leene (1892–1938) ja J. Leene (1896–1968) liittyivät Rosicrucian Fellowshipin Hollannin osas­toon, yhdistykseen, jonka Max Heindel perusti vuonna 1909 Oceansideen, Kaliforniaan.

J. van Rijckenborgh ja Catharose de Petri

Veljeksistä tuli hyvin nopeasti yhdistyksen aktiivisia jäseniä ja vuonna 1929 heitä pyydettiin johta­maan Hollannin osastoa. Vuonna 1930 rouva H. Stok-Huizer (1902–1990) liittyi veljesten joukkoon ja yhdessä he aloittivat henkisen etsinnän, jonka tuloksena vuonna 1935 he katsoivat välttämättömäksi muodostaa itsenäisen ruusuristin liikkeen. Z. W. Leene kuoli vuonna 1938, mutta J. Leene ja H. Stock-Huizer jatkoivat aloitettua työtä. He kirjoittivat joukon kirjoja, joita painetaan yhä. Ne julkaistaan heidän kirjailijanimillään J. van Rijckenborgh ja Catharose de Petri.

Toinen maailmansota

Miehitysvoimat kielsivät yhdistyksen toiminnan toisen maailmansodan aikana, mutta myöhemmin, heti kun oli mahdollista toimia avoimesti, nämä kaksi henkistä johtajaa omaksuivat uuden lähestymistavan, jossa käsite ”gnosis” oli yhä keskeisempi. Sana gnosis tarkoittaa kirjaimellisesti tietoa, kristosentrisessä merkityksessä välitöntä tietoa jumaluudesta, joka saavutetaan henkisen kehityksen tuloksena. Raamattu viittaa siihen uudestisyntymisenä vedestä ja Hengestä (Joh. 3:5). Tämän prosessin tapahtumia symboloi kirja Kristian Ruusuristin alkemialliset häät.

Kristian Ruusuristi

Nimi Kristian Ruusuristi on nimitys, jota 1600-luvun klassiset ruusuristiläiset käyttivät uuden ihmisolennon prototyypistä, joka on Kristuksessa uudestisyntynyt. Hän omistaa sydämensä ja sielunsa aidolle henkiselle uudistumiselle kaikissa ihmisissä.

Gnosis

Käsite ”gnosis” tarkoittaa laajemmassa merkityksessä Kristuksen ja hänen veljeskuntansa universaalia kosketusta ja heidän ajatonta pelastustyötään, joka on jatkunut koko historian ajan, sisältäen myös Kristusta edeltävät ajanjaksot.

Gnostinen Hengenkoulu

Vuonna 1945 yhteisö alkoi käyttää nimeä Lectorium Rosicrucianum ja astui esiin gnostisena Hengenkouluna. Yhteisön toiminta levisi nopeasti Alankomaitten rajojen ulkopuolelle, ja tällä hetkellä Lectorium Rosicrucianumilla ei ole jäseniä vain lukuisissa Euroopan maissa, vaan myös Etelä-Amerikassa, Pohjois-Amerikassa, Afrikassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

J. van Rijckenborghin ja Catharose de Petrin kuoltua Lectorium Rosicrucianumin johtoon on tullut kansainvälinen henkinen johtoryhmä, jota tukevat kansalliset johtoryhmät ja erilaiset työryhmät.

Miksi yhteisömme käyttää nimeä ”koulu”

Kultaisen Ruusuristin Kansainvälinen Koulu käyttää perustellusti nimeä ”koulu”, koska myös sen oppilaat etenevät ryhmissä vaiheesta seuraavaan. Koulussamme ei kuitenkaan edetä luokalta toiselle arvosanojen tai hyväksyttyjen todistusten pohjalta eikä jätetä luokalle riittämättömän osaamisen vuoksi. Oppilaat eivät saa tutkintotodistuksia eivätkä arvonimikkeitä.

Koulumme on hengenkoulu, jonka oppilaat toteuttavat yhdessä kaksijakoista sisäistä prosessia: toisaalta tavoitteena on sammuttaa itsekäs minä, toisaalta entisöidä alkuperäinen ihminen, niin että hän saavuttaa muinoin menetetyn yhteyden Henkeen / Jumalaan. Puhumme enduran, transmutaation ja transfiguraation – kestävyyden, muuntumisen ja täydellisen muodonmuutoksen – tapahtumasarjoista.

Vaikka muodostamme henkisesti pyrkivien ihmisten yhteisön, joka ammentaa kaikkien puhtaiden uskontojen sisäisestä opista, emme miellä itseämme uskonnoksi emmekä kultiksi. Me kaikki pysymme henkisen tien oppilaina riippumatta siitä, missä oppilasvaiheessa olemme.

Eri oppilasvaiheissa keskitytään yksityiskohtaisesti johonkin kaksiosaisen sisäisen prosessin erityiseen osa-alueeseen. Eri vaiheiden oppilaat muodostavat ryhmiä, jotka etenevät yhdessä. Heidät kutsutaan näihin ryhmiin, mutta jokainen päättää itsenäisesti, siirtyykö hän kyseiseen ryhmään vai ei. Jokaisella on vapaus edetä omaa tahtiaan sisäisen harkintansa ja itsetuntemuksensa mukaan, omavastuullisesti, ilman ulkopuolista painostusta.

Se joka haluaa liittyä kouluumme, saa mahdollisuuden tutustua toimintaamme ja tilaisuuksiimme noin vuoden ajan täysin vapaasti ja sitoumuksetta ”jäsenen” statuksella. Sitten hän voi joko hakea oppilaaksi, jatkaa jäsenyyttä, pysyä uutiskirjeiden tilaajana ja seurata muuta kotisivujen aineistoa tai jättäytyä pois joukostamme.