Herra, varjele meitä hukkumasta, osa 1

Herra, varjele meitä hukkumasta

Viisi tapaa pohtia ruusuristin temppelin sanoja

1.
Ruusuristin temppelien alttaripöydän Raamattu on avattu Johanneksen evankeliumin esipuheen kohdalta: ”Alussa oli sana, ja sana oli Jumalan luona, ja sana oli Jumala.” Ajattelevan ihmiskunnan historia on yhteydessä sanaan. Ajatusten ilmaiseminen puheella ja kirjoitetulla sanalla mahdollistui vasta sitten, kun ihmiselle oli kehittynyt ajattelukyky. Eläin ei ajattele eikä käytä sanoja. Sillä ei ole käytössään heijastavaa mentaalista eetteriä. Sana on voima, luomus. Siinä on latautunutta voimaa, joka vahvistaa tai heikentää. Sanoin voidaan särkeä, sairastuttaa, virkistää ja parantaa. On olemassa purevia ja haavoittavia sanoja, kyynisyyttä tihkuvia sanoja, teräviä ja rikkihapon lailla syövyttäviä sanoja. Sanoilla voidaan ilmaista korkealentoisia ajatuksia ja ideoita tai saada ihmismassat liikkeelle pyrkimään johonkin tavoitteeseen. Sanoilla voidaan lohduttaa, osoittaa ystävyyttä, rohkaista ja kohottaa. Sielu voidaan vetää lokaan sanoilla. Ihmiset myös töksäyttelevät harkitsemattomasti sanoja, jotka eivät ole hyödyksi kenellekään, tai kahlitsevat toisensa arjen elämään loputtomilla sanatulvillaan.

Mutta Johanneksen evankeliumi alkaa sanoilla: ”Alussa on sana, ja sana oli Jumalan luona, ja sana oli Jumala.” Alussa ennen kieltä ja luomista, ennen alkuräjähdystä, tai paremminkin ajattomasti ilmaistuna: ei ennen eikä jälkeen vaan ajattomuudessa, ei sisällä eikä tilassa. Sana ei ollut missään rajoittuneessa tilassa vaan tilattomuudessa – sitä ei lausuttu tilan sisällä.

Ystävät, sanamme on muoto, merkki, joka viittaa johonkin ja ympäröi jotakin. Se on jossakin kontekstissa ja yhteydessä, josta se saa merkityksensä; se voi olla olemassa vain suhteessa siihen, mikä rajoittaa, värittää ja määrittää sitä. Elävä sana, joka on itsenäinen ja josta Johannes kertoo, sisältää kaiken. Kaikki sanat ovat yhteydessä siihen niin kuin toiset luvut lukuun yksi. Meidän sanoillamme tätä sanaa on mahdotonta kuvailla. Sanoilla, kuvilla ja merkityksillä ilmaistut ajatuksemme eivät käsitä eivätkä ymmärrä Sanaa, sillä ne eivät käsitä Sanan ykseyttä. Tästä syystä emme ymmärrä, miksi elämä on sellaista kuin se on. Meidän on pakko todeta, että ajattelumme on ”sokeaa”, mitä tulee esipuheen sanaan. Ajattelumme leikkelee ja purkaa sanan ykseyden olettaen sillä olevan alku ja loppu, missä loppu on seuraavan sanan tai ajatuksen alku, ja kaikki on spekuloivaa ja hypoteettista.

Ajattelumme etsii selityksiä prosessien ja kehitysten sekä niissä alati esiintyvien häiriöiden syihin. Emme kuitenkaan pysty käsittämään kokonaisuutta katkelman, osasen, avulla. Ajassa emme pysty havaitsemaan ajan alkua emmekä loppua. Emme pysty selittämään sairautta, vastoinkäymisiä, hyvää tuuria, onnea tai ahdinkoa, vaan etsimme yhteyksiä, puhumme karmasta, keksimme käsitteitä, mutta perustavanlaatuisesti jakautunut ei voi käsittää eikä ymmärtää kokonaisuutta.

Elämä on toisenlaista kuin ylimielinen ja sokea ihminen suostuu myöntämään. Sana, joka on sekä alfa että oomega, ei ole purettavissa osiin. Sana on ykseys, joka on Jumala, ikuinen energia, ikuisuudesta ikuisuuteen. Tällä haluamme sanoa, että selitykset sulkevat meidät ikuisen sanan ulkopuolelle, vaikka se puhuu meissä voimana ja elämänä,elämänmotiivina, eliksiirinä, henkenä, pyhänä henkenä.

Viisaudenkieli ei selitä eikä suuntaudu järkiperäiseen, lineaariseen yhdellä linjalla ja tasolla etenevään ajatteluun. Sana, Gnosiksen kieli, on sanan ikuisesti toimiva ja elävä voima, johon jokainen luotu ja ihminen sisältyy elävässä nykyisyydessä. Sellainen kieli mitätöi selitysten ryöpyn, joka on ihmisten konfliktien lähde. Sellainen kieli on vertikaalisessa suhteessa horisontaaliseen.

2.

Kun tunnemme elävän sanan kutsuvan ja koskettavan itseämme, meidän on aiheellista ymmärtää, mihin Ruusuristi tähtää ja mitä se tekee. Ajattelumme on kuin siivilä – se rajoittaa. Ajattelu voi erottaa meidät rajattomuudesta, joka pyrkii levittäytymään äärettömiin niin kuin salattu kukka, joka kukoistaa ja tuoksuu tutkimattomassa yössä. Kukka, ruusu, jonka mystiset värit tahtovat ilmaista meille olevansa olemassa seitsenkertaisena, sanoinkuvaamattomana puhtaan eetterisäteilyn sekoituksena ja harmoniana.

Meidän aikanamme tämä aina ajankohtainen asia on aktuelli: sana, elämänlähde, jota käyttää itsessään jakautunut ihminen. Hän selvittää sen tehdäkseen oman jakautuneisuutensa siedettävämmäksi ja puolustaakseen sitä: sepitetään selityksiä ja luodaan yhteyksiä, jotka syöksevät monet onnettomuuteen ja kahlitsevat heidät järjettömään ja kangistavaan dogmatiikkaan. Elävän sanan ykseys turmellaan ja rikotaan. Apokryfitekstissä Johanneksen teot tätä toimintaa kuvataan lävistetyksi sanaksi, sanan vereksi, sanan haavoittamiseksi, sanan kärsimykseksi, sanan ristiinnaulitsemiseksi, sanan kuolettamiseksi.

Me ulkoiset ihmiset, jotka olemme syntyneet ja puettu aikaan ja tilaan, me katoavaiset olennot, tiedämme hyvin, että Jumalan luomakunta ja lausuttu sana ovat katoamattomat, tuhoutumattomat, todet ja kauniit. Tuohon luomakuntaan sisältyy ihmisenä olemisen ja ihmiseksi kehittymisen mysteeri!

Osa 2

Pentagrammi 1/2013