Kaikki liike tyyntyy Buddhassa, maailmankaikkeuden hengessä

Kaikki liike tyyntyy Buddhassa

Valo tukee ja valaisee ilmennyksen kaikkia äärettömän lukuisia ilmennysmuotoja kiistattomana, ikuisena todellisuutena. Se on maailmankaikkeuden henki, Buddhan luonto. Se on jokaisen elämän taustalla silloinkin, kun se ei sitä tiedosta. Monet kaipaavat ja etsivät sitä. Heistä, jotka ovat luoneet yhteyden sisäiseen Valoon, on kirjoitettu monen monta tarinaa. Heidän todistuksensa valavat toivoa ja lohduttavat avaamalla näkymän uuteen elämäntodellisuuteen. Buddhalainen elämäntapa on toiminnan, ajattelun ja puheen väkevää puhdistamista, itsensä kehittämistä ja puhdistumista.

Paul Carus kirjoittaa teoksessaan Gospel of the Buddha (Buddhan evankeliumi), että luopuminen kaikesta pahuudesta, hyvyyden kehittäminen ja hengen puhdistaminen kuuluvat Buddhan opetuksiin. ”Haavoittuneelle on voidetta, nälkäiselle on leipää. Janoiselle on vettä, epätoivoiselle toivoa. Pimeydessä vaeltaville on valoa, vilpittömille on päättymätöntä siunausta. Parantakaa haavanne, te haavoittuneet, ja syökää itsenne kylläisiksi, te nälkäiset. Levätkää te uupuneet, sammuttakaa janonne, te janoiset. Katsokaa ylös Valoon, te jotka istutte pimeydessä, ja antakaa hyvän mielen täyttää itsenne. Totuudenvalo on hajottanut erehdyksen pimeyden. Voimme nähdä tien ja edetä vakain, varmoin askelin. Buddha on paljastanut totuuden. Totuus vahvistaa meitä.”

Buddhalaisuudessa puhutaan kolmesta aarteesta tai jalokivestä, joihin buddhalainen voi turvautua. Ne ovat opetusten perusta. Niiden nimet ovat Buddha, dharma ja sangha. Buddha on valaistunut ihminen. Häntä voidaan toisaalta pitää historiallisena ihmisenä, toisaalta kaikissa ihmisissä olevaan korkeimpaan henkiseen voimaan pyrkijänä. Dharma käsittää Buddhan opetukset, vapautustien, jolla pelastutaan. Se on ”vapautusoppi, joka vie kaiken viisauden takaiseen viisauteen”. Kolmas jalokivi on sangha, jossa keskeistä on vapautumisen edellyttämä yhteys. Sangha on yhteyttä tarkoittaen suhdettamme muihin ihmisiin.

Lähes kaikki uskonnot puhuvat ihmiselämän monimutkaisuudesta ja sen yhteydestä tuntemattomaan toiseen maailmaan, josta opettajat kertovat meille. Periaatteessa Jumalan valtakunta, silmillemme näkymätön toinen valtakunta, elää jokaisessa ihmisessä. Sen lähetit tulevat ihmisen luo toisista sfääreistä. Se on heille mahdollista, koska he ovat ihmisiä, toisin sanoen tulleet ihmisiksi. On oikein mietiskellä heidän opetuksiaan kiitollisin mielin ja sallia heidän viisaiden kirjoitustensa päästä sisimpäämme. He tähdentävät toisen maailman olevan olemassa ja antavat ihmisille ohjeita sen lähestymiseen. Gautama Siddharta tekee tästä poikkeuksen ja lähtee liikkeelle tässä ainemaailmassa olevasta.

Mikä hänen mukaan on syynä siihen, että olemme langenneessa maailmassa? Kaikki elämä fyysisessä maailmassa merkitsee rajoitusta, kärsimystä, pelkoa ja huolta. Prinssi Siddharta ottaa lähtökohdakseen ajatuksen, että elämä on kärsimystä. Kärsivä saa kokemusta, kokemuksia hankkiva kärsii. Elämämme tässä luonnossa on kirvelevää kärsimystä; kaikkea elävää korvennetaan tulella. On kiintoisaa ajatella, että kaikki ihmiset kärsivät vasten tahtoaan. Jokainen etsii onnea, jota ei ole olemassa.

On kärsimys, mutta sen tuottama murhe on epätodellinen. Miten tämä on mahdollista? Se johtuu siitä, että ihminen joka ei kärsi, ei todellisuudessa ole tietoinen vaan antaa jonkin harhan kuljettaa itseään. Haluamme nauttia elämästä, mutta nautinto tylsyttää ihmisen yhä vain tylsämielisemmäksi. Jokainen yrittää paeta kärsimystä ja aiheuttaa siten uskomattoman paljon murhetta toisille – niin ihmisille, eläimille kuin kasveillekin. Buddhan mukaan voimme pyrkiä vapautukseen ja valaistumiseen ainoastaan tähtäämällä kaikkien olentojen vapautumiseen. Kärsimys voitetaan nopeimmin sulkemalla se piiriimme ja hyväksymällä se, niin paradoksaaliselta kuin tämä kuulostaakin. Ihmisellä on valtava vastuu, sillä meidän tulee tukea muita ja kärsiä heidän rinnallaan. Näin perehdymme ihmisyyteen ja ihmisen yhdenmukaisuuteensa kosmoksen kanssa, samalla kun tulemme yhä tietoisemmiksi.

Edellisestä seuraa, että kärsimys on mielekästä ja elämän tarkoitus. Vapautuminen perustuu kärsimyksen oivaltamiseen. Tuntuuko tämä ajatus johdonmukaiselta? Miten kärsimys voi olla elämän tarkoitus, kun kerran kasvit, eläimet ja ihmiset kaipaavat vain huolenpitoa, auringonvaloa, syleilyä ja turvaa? Kaipaus tähän tulee tiedostamisesta. Kaipaus etenee oman lähipiirin ihmisten rakastamisesta kauneudenrakkauteen ja sitten yhä laajempiin rakkaudenspiraaleihin, kunnes sen muoto muuttuu aina vain vähemmän konkreettiseksi.

Tieto etenevästä rakkaudesta sisältää oivalluksen siitä, että kaikki ihmisen tässä luonnossaan itselleen havittelema on vajavaista. Se tuottaa kärsimystä. Kärsimys on jokaisen osana tässä maailmassa, uhraus jota jokainen kuljettaa mukanaan. ”Elämämme on kirvelevää kärsimystä.” Kärsivä elää tietoisesti. Tietoisesti kärsivä liittää laajemman elämän aineen rajoittuneisuuteen.

Askel eteenpäin vie ”täydelliseen kärsimykseen”. Täydellinen kärsimys on sääliä kaikkia eläviä kohtaan ja tietoinen valinta. Buddha kärsii jokaisessa olennossa. Myös Kristus koki suurta kärsimystä! Tässä näyttäisi olevan valtava paradoksi: syvällisesti koettu sääli neutraloi kärsimyksen. Pitäkäämme Siddharta, ihminen ja prinssi, mielessämme. Kuvitelkaamme sitten olevamme Siddharta, ikuinen. Silloin näemme välähdyksen eteen aukeavasta polusta; se on loistava oivalluksen polku, kahdeksankertainen valaistu timantti, jossa ei ole rosoja, ja jossa kärsimys on eliminoitu. Näemme edessämme ratkaisun kärsimiseen: Buddha, dharma, sangha. Ne muodostavat yhdeksi liittävän Valon, opin ja yhteyden sanan. Lausumme:

”Alkujaan kaikki olennot olivat Buddhia.” Sääli on kärsimyksen tarkoitus. Sääli on elämän universaalia yhteyttä, vastaavasti kuin kärsimys on kaikkien osien universaalia erillisyyttä kokonaisuudesta. Säälissä Valo täyttää ihmisen kokonaan, ja nirvana virtaa hänen ylleen ja sisälleen. Hän lausuu: ’Riippumatta elävien olentojen lukumäärästä aion pelastaa heidät. Lupaan vapauttaa heidät kaikki. Riippumatta kärsimyksen syyn pohjattomuudesta lupaan poistaa sen kokonaan. Riippumatta siitä, kuinka paljon portittomia portteja on, lupaan astua niistä kaikista. Riippumatta heräämisen polun loputtomuudesta aion omaksua sen ilmentymän.”

Miten kaikki jatkuu? Buddhan ydin on siinä, että ei ole eroa Buddhan ja sisimpään kätkeytyvän ikuisen ihmisen välillä. Kun lähdemme polulle ja vaiennamme persoonallisuutemme, todellisen Buddhan luonto ilmentyy. Ymmärrämme lauseen ”oikeat oivallukset ovat transsendentaalisia, väärät oivallukset ovat maailmallisia. Mutta kun kaikista oivalluksista luovutaan, Buddhan ydinolemus tulee esiin.” Siddhartan 2600 vuotta sitten lausumat sanat kaikuvat ajankohtaisina meissä: ”Riippumatta elävien olentojen lukumäärästä aion pelastaa heidät. Lupaan vapauttaa heidät kaikki.” Buddhan opetukset ovat lahja meille, mutta ellemme sovella ja toteuta niitä sisimmässämme ja elämässämme, lahjasta ei ole hyötyä. Polulle lähtijä pystyy tulkitsemaan omaa ja toisten kohtaloa. Hän pelastuu pelastamalla toisia. Hän herää ja saa levon Buddhassa, maailmankaikkeuden Valossa.

Voimme kokea saavamme kolme aarretta, kolme jalokiveä: Buddhan, maailmankaikkeuden hengen joka säteilee meihin persoonallisuuden ylittävänä tietoisuudenvalona, jota me kaikki pohjimmiltamme olemme; dharman, vapautuspolun, jolla irtaudumme ilmiöiden ja harhan maailmasta, mutta se ei toisaalta ole polku. Dharma on oppaamme kaiken viisauden ylittävään viisauteen. Kolmantena on sangha, yhteys ja sääli kaikkia eläviä olentoja kohtaan siltana uuteen elämäntodellisuuteen. Buddha on valaistumistaan mietiskellessään todennut: ”Kun etsin tämän majan rakentajaa, koin monta turhaa syntymissykliä. Syntymä täyttyy aina kärsimyksestä. Mutta nyt olen tunnistanut sinut, teltanrakentaja, joten et ole enää toistamiseen sitä pystyttävä. Kaikki kattotuolit on särjetty, tukikaaret lyöty pirstaleiksi. Vapaana, irtautuneena kaikista siteistä, henki on saapunut sinne, missä kaikki halut ovat haihtuneet pois.”

Pentagrammi 1/2013