Mikrokosmoksen ydin

Mikrokosmoksen ydin

Nykyajan Kultaisen Ruusuristin Koulu käyttää sisäisestä elämästä runollista ilmaisua mysteerien ruusu. Sydämen ruusu, alkuatomi, henkikipinä, mikrokosmoksen ydin on ihmeellinen salaisuus. Se on salaisuuksien peili, sisäisten arvojen aarrekammio. Useimmissa tapauksissa sitä ei ole vielä löydetty, joten se täytyy ensin avata. Joka on vasta ryhtymäisillään etsintään, ei pysty ymmärtämään, kuinka kauaskantoisia seurauksia avaamisesta voi tulla.

Sisäiset arvot ovat kätkössä syvällä sydämessämme, mikrokosmoksen keskustassa. Ihminen asuu vähän aikaa tässä talossa, jota hän ei tunne hyvin. Sisäiset arvot kuuluvat entisaikojen gnostikkojen monadiksi kutsumalle ”ainoalle”, joka on henkikipinä, mikrokosmoksen alkuperäinen elämänydin. Se on väliaikaisesti yhteydessä katoavaiseen ihmiseen sydämen välityksellä. Ruusuristiläiset ovat kautta aikojen puhuneet ruususta. Me puolestamme koemme olevamme nykyajan ruusuristiläisiä.

Tuntematon mutta tunnistettavissa oleva tieto

Sisäinen ääni on tiedottanut tietoisuudellemme ruusuristiläisten ajatuksista ja olemme ehkä hyväksyneet ne. Ruusuristiläisten ajatukset saattavat vetää meitä puoleensa. Sama pätee synnynnäiseen varmuuteen siitä, että fyysinen ihminen on osa mikrokosmosta, näkymätöntä olentoa, joka vaikuttaa elämäntiehemme, vaikka se on suurimmaksi osaksi tuntematon elämänjärjestelmällemme. Tajuamme tietävämme vain sen mitä Koulu ja sen universaalit opetukset ovat ilmaisseet meille voimakenttänsä kautta. Silti nämä tiedot tuntuvat ennestään tutuilta. Ne tuntuvat loogisilta, ja siksi tunnistamme ja hyväksymme ne. On loogista, että olemme enemmän kuin fyysisiä, kuolevaisia olentoja; tuntuu luonnolliselta että olemassaolomme takana vaikuttaa kauaskantoinen voima.

Universaalin opin mukaan mikrokosmos heijastaa makrokosmosta ja pieni ja suuri ovat toistensa kaltaiset. Tämän analogian mukaan mikrokosmoskin on erittäin monimutkainen elämänjärjestelmä, pienikokoinen planeetta. Gnostinen filosofia on kautta aikojen pyrkinyt selittämään, että mikrokosmos, pieni planeetta, on kauan sitten suistunut radaltaan. Se ei enää kulje alkuperäisellä reitillään, se ei enää kierrä keskellä sijaitsevaa henkistä aurinkoa, vaan loittonee siitä yhä kauemmas vievinä spiraaleina.

Alkusubstanssin aurinkotuuli

Pikkuinen planeettamme on harhautunut loputtoman kauas ja joutunut vangiksi maailmaan, jossa ilmennysmuodon nousu, kukoistus ja tuho toistuvat lakkaamatta. Mikrokosmos on menettänyt tällä pitkällä matkallaan kaiken loistonsa ja alkuperäisen autuutensa. Sen taivaankaaren ovat vallanneet toiset voimat, samoin kuin rikkaruohot valtaavat hoitamattoman puutarhan. Mikrokosminen planeetta ei enää pysty toimimaan Jumalan ajatuslinjojen mukaisesti, vaikka ne ovat sen aikoinaan synnyttäneet. Alkuperäinen tarkoitus oli, että jumalallinen ajatus kehittyisi, etenisi ja leviäisi omassa alkuperäisessä luomiskentässään. Ikiaikain viisaudenopetuksissa puhutaan jumalkipinöistä, jotka oli synnytetty alun luomiskenttään Jumalan puvuksi, hengen hengitykseksi. Jumalallinen hengitys sykkii lakkaamatta alkusubstanssin aurinkotuulena koko kaikkeuden halki. Ilman tätä sykkivää liikettä elämää ei olisi.

Elämä on jumalallisen elämänhengityksen heijaste. Elämä on kaikkeuden alkuliikettä, Seitsenhengen jumalallista elämänhengitystä. Seitsemän sädettä on antanut ja antaa edelleen muodon kosmokselle. Ne ovat seitsenkertainen elämänhengitys, joka liikuttaa luomakuntaa ja kannustaa sitä eteenpäin. Nämä seitsemän alkuvirtaa johtavat kaikkeutta vakaasti täyttämään jumalallisen ajatuksen, joka läpäisee koko luomakunnan.

Kaksi joista tulee yksi

Tuntemastamme ihmisestä puhuttaessa näemme todellisuudessa vain varjon alkuperäisestä ihmisestä. Syvällä mikrokosmoksessa alkuperäinen kuva korkeammasta olennosta on kuitenkin säilynyt, ja koska mikros on yhteydessä meihin sydämemme, elämänlähteemme, kautta, myös meillä on tämä muistikuva. Kaksi keskusta on yhteydessä toisiinsa, alkuperäisen ihmisen jäänne ja sen kuva mikrokosmoksessa. Näiden kahden on määrä yhtyä yhdeksi sädehtiväksi alkuperäisen elämänytimeksi. Kahden virran yhdistymisen tulos on kirkas ja puhdas virta, joka paljastaa kauan aineen peitossa olleen sisäisen olennon timantin. Puhdistava virta huuhtoo lian pois, Valo osuu jalokiveen ja se alkaa säkenöidä.

Gnostikot käyttivät myös nimitystä arvokas helmi, klassiset ruusuristiläiset puhuivat ihmeellisestä ja mittaamattoman arvokkaasta jalokivestä. Meillä kaikilla on tällainen ihmeellinen jalokivi! Mikä on jalokiven omistajan tunnusmerkki, niiden tunnusmerkki, jotka vaalivat sisäistä tietoa kaikella rakkaudellaan? He ovat kahlittuja. Heillä on ennalta määrätyn tunnus, he ovat kutsuttuja.

Miksi jalokiveä sanotaan arvokkaaksi aarteeksi? Koska se löydyttyään ja vapauduttuaan karkean aineen elämästä alkaa loistaa ihmeellisesti Valossa heijastaen sädehtivää Valonsädettä. Heräämisen jälkeen alkaa mikrokosmoksen entisöinti.

Persoonallisuus, omistautuva ihminen, käy läpi perusteellisen muutoksen, transfiguraation, jossa hän muuttuu täysin. Hän osallistuu seitsenkertaisen mikrokosmoksen kehitykseen. Se muuttuu yhä vapaammaksi ja tiedostavammaksi ja palaa alkuperäiseen elämään. Ruusuristiläisten perusajatusten mukaan on:
• ulkoinen, aineellinen, mainen ihminen,
• ja sisäinen ihminen, läpinäkyvä sielu mikrokosmisessa kokonaisuudessa.
Sisäinen on ulkoisen sisällä. Sisäinen ihminen voi syntyä ulkoisen heräämisestä, mikä on olemassaolomme tarkoitus. Vaikka aarre, helmi, olisi syvälle hautautuneena, se on läsnä!

Sisäinen ja ulkoinen ihminen ovat kiinni toisissaan, niiden on vastedes kuljettava eteenpäin yhdessä. Se on mahdollista, kun ulkoinen ihminen tekee sisimmästään temppelin, jossa Gnosiksen uudeksi luova Valo voi vaikuttaa. Uusi rikkaus, tiedon ja kaipauksen aarre, liittää osapuolet yhteen. Ulkoinen liukenee sisäiseen elämään, täydellinen uudestisyntymä toteutuu.

Pentagrammi 5/2011