Gnostinen kristinusko tuntee kosmisen yhteyden, eikä ihme, lukeutuuhan tieto maailmaamme ympäröivän ja sen läpäisevän luonnon jumalallisesta järjestyksestä sielun syvällisiin oivalluksiin. Millainen suhde meillä on ihannemaailmaan, luovan syyn maailmaan?
Ihmiselle voi valjeta kirkkaalla hetkellä, että on olemassa kaksi toisistaan poikkeavaa elämänsfääriä, jotka kuitenkin ovat eri tavoin yhteydessä toisiinsa. Evankeliumit on mahdollista kokea elävänä voimana, kaksi maailmaa yhdistävänä siltana. Evankeliumeilla tarkoitamme Egyptistä löytyneitä häpäisemättömiä kirjoituksia. Jo satoja vuosia ennen kuin Kristus astui näyttämölle, suuret näkijät, uskontojen perustajat ja filosofit kertoivat ylhäältä alas rakennettavasta sillasta. Ihmisen tehtävänä on toisaalta aina ollut rakentaa silta alhaalta ylös valmiiksi.
Maailmansielu
Timaioksessa Platon nimittää kahta maailmaa koossapitävää energiaa maailmansieluksi. Hänen mukaansa kaikkeuden luoja tahtoi luomakunnan muistuttavan häntä itseään mahdollisimman paljon. Hän toi sieluun ymmärryksen, vei sielun ruumiiseen ja liitti niihin maailmankaikkeuden rakenteen. Näin hän näki mahdollisesti vaikeimman ja parhaimman työn loppuun suoritettuna. Tällä tavalla maailman ruumiista tuli elävä olento. Hän asetti sielun keskiöön eikä levittänyt sitä koko maailmankaikkeuteen vaan vaatetti maailmanruumiit vielä ulkopuoleltakin siihen. Hän päätteli, ettei maailmansielu ole pelkkä maailmanruumiin osa vaan ikuisesti olevan järjen ja puhtaan ajattelun harmonian osa. Maailmansielu toimii toisin sanoen yhdyslenkkinä. Se koostuu olennoista, joilla on erittäin tärkeä tehtävä. Luodussa maailmassa on nimittäin tapahtunut ”lankeemus”, ero alkuperäisestä maailmasta. Tämän koemme tietoisuudessamme, joka on erossa jumalallisesta kentästä.
Marian evankeliumi
Maria Magdaleenasta puhuttaessa kerrotaan sielun paluutiestä alkuperäiseen puhtaaseen luontoon. Sielu on oivaltanut, että maailmamme ja tilanteemme eivät enää ole jumalallisen luomakunnan kaltaisia. Sielu etsii elämän alkuperää, ja silloin hänelle ojennetaan auttava käsi, jonka johdatuksella se löytää puhdistumisen, kirkastumisen ja muutoksen tien, paluutien. Hän on kaikkien paluutien etsijöiden prototyyppi.
Maria Magdaleena on sielu, jonka sydämessä valo, rakkaus ja elämä, ts. kolminkertainen alkuperiaate, ilmentyvät selvästi. Sama periaate sisältyy puhtaaseen kristillisyyteen kolminkertaisena tulen kaavana Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Nykyaikana on tapana kysellä, mihin feminiininen elementti on unohtunut? Missä on muutosprosessin feminiininen puoli, uuden ihmisen luominen? Meidän aikanamme elämän äiti on todellakin huntujen takana. Vuonna 1945 löydettiin Egyptin Nag Hammadista gnostisia käsikirjoituksia sisältävä aarre. Filippuksen evankeliumista käy ilmi, että pyhä henki on äiti, synnyttävä energiakenttä, joka toimii sekä jumalallisessa maailmassa että täällä ihmisten maailmassa. Se ilmaisee itseään tietoisuudellemme alkupraanana, pyhänä eetterinä tai elävän sielun hengityksenä. Eikö jo olekin aika löytää isän ja pojan lisäksi myös kaiken elämän äiti? Olettakaamme, että hallitseva voima, universumin elävä hengitys, on elämän äiti, jolla on ihmisten kulttuureissa lukuisia tyttäriä. Ajatelkaamme Egyptin Isistä tai Kreikan Sofiaa. Eräällä tyttäristä on läheinen yhteys kristinuskoon, kristilliseen Gnosikseen ja nykyaikaan. Hänen nimensä on Maria Magdaleena, sielu, joka avautuu sisäisessä kääntymyksessään hengelle. ”Olen vapautunut maailmasta (toisen) maailman avulla ja kuvasta ylhäältä tulevan kuvan avulla; sillä unohduksen kahleet kestävät aikansa…” Näin kuuluu eräs Maria (Magdaleena)n evankeliumin jakeista.
Gnostikot pitävät Maria Magdaleenaa Valon mysteerien korkeana vihittynä. Kirkon traditiossa hän on kuitenkin pääasiassa syntinen nainen, jonka Jeesus vapauttaa seitsemästä pahasta hengestä. Gnostisissa, Uuden Testamentin ulkopuolelle jätetyissä teksteissä sekä osin Johanneksen evankeliumissa hänet esitetään urheana sieluhahmona, joka nousee harhan maailman yläpuolelle, hengen aurinkoon, niin kuin lootuskukan nuppu, joka nousee mudasta avautuakseen auringonvalossa. Maria Magdaleena on sielu, joka kääntää selkänsä tälle maailmalle keskittyäkseen ikuisen elämän sisäiseen mysteeriin, jonka hän kohtaa Vapahtajanaan.
Hän vihkiytyy Valon mysteereille tiellä, jolla hän luovuttaa itsensä hengelle. Häntä arvostetaan niin paljon, että toiset opetuslapset (apostolit) kutsuvat häntä kaiken tietäväksi naiseksi! Maria Magdaleena on nainen, josta seitsemän paholaista on ajettu pois – selvääkin selvempi seitsenkertaisen vihkimyksen kielikuva. Tämän tapahduttua ihmissielu hyväksytään jälleen pleromaan. Valo murtaa seitsemän sinettiä. Luominen suoritetaan seitsemässä päivässä. Seitsemän uutta valoa sytytetään seitsenvaiheisesti.
Marian evankeliumi on syvällisesti esoteerinen teksti. Sen ytimen muodostaa Jeesuksen ilmoitus taivaan sfäärien kautta nousevasta sielusta. Nämä ilmoitukset ovat vihityistä yksiselitteisiä, mutta myös pyrkivien käsitettävissä. Tekstistä puuttuu kuusi ensimmäistä sivua, joten sen alku osuu kohtaan, jossa ylösnoussut Jeesus puhuu opetuslapsilleen. Opetuslapset olivat jääneet murehtimaan ylösnousun tapahduttua, mutta Maria kertoo heille näkemästään näystä ja lohduttaa heitä.
Kaksi elämänsfääriä
Jeesus sanoo Pistis Sofian evankeliumissa: ”Maria Magdaleena, sinä armoitettu, olen vihkivä sinut Valon kaikkiin mysteereihin.” Hänestä tulee ”maailmansielun säde”, joka saapuu eksyneiden luo rohkaisemaan heitä paluutielle. Hänen tiensä vaiheet vaikuttavat ihmiskuntaan sen kollektiivisen muistin kautta. Hänen säteensä läpäisee myös nykyisen maailmamme, missä ihmisminä ja sen kokeilut, laskelmointi ja spekulointi, materiaan nojaava tiede ja teknokraattisuus ovat synnyttäneet valtavan kylmyyden.
Maria Magdaleenan säde tuo helpotusta vallitsevaan tilanteeseen. Samaa tietä kulkevien vahvistamana ja ajankohtaistamana hän lävistää yhteiskuntamme epänormaalisuuden ja sairaalloisuuden. Hän säteilee kaiken tietonsa aikamme ja yhteiskuntamme sieluja surmaaviin piirteisiin, koskettaa hiljaisuutta lähestyviä ja hiljaisuutta kuuntelevia ihmisiä. Säde on kutsu: ”Käänny sisäänpäin. Kaikkeuden sydän värähtelee sydämessäsi jumalallisena kipinänä.”
Muutamat Maria (Magdaleena)n evankeliumin kohdat kuvailevat sielun intuitiivista tietoa: ”Tuhoutuuko aine vai ei?” Vapahtaja vastasi: ”Kaikki luonnot, muodot ja luodut ovat olemassa toisiinsa sekoittuneina. Ne hajoavat omiin alkujuuriinsa. Aineen luonto palaa aina omaan luontoonsa. Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon.”
Pietari kysyi: ”Koska olet jo kertonut meille kaikesta, selitä vielä, mikä on maailman synti?” Vapahtaja vastasi: ”Syntiä ei sellaisenaan ole, mutta te saatte sen aikaan tehdessänne asioita, jotka ovat luonteeltaan aviorikoksen kaltaisia. Aviorikostahan kutsutaan synniksi. Mutta hyvä tuli keskellenne, kaikkien syntyneiden olentojen luo palauttaakseen nämä alkujuuriinsa. Te sairastutte ja kuolette, koska pidätte kiinni siitä, mikä eksyttää teidät. Varokaa ettei kukaan eksytä teitä väittäessään ’Hän on täällä’ tai ’Hän on tuolla’, sillä ihmisten poika on sisimmässänne. Seuratkaa häntä.” (vrt. Nag Hammadin kätketty viisaus).
Moderneina ihmisinä tiedämme materian olevan energiaa, värähtelyä. Rikkinäisyydestämme, eheyden puutteestamme, johtuen tuskin tiedostamme ainemaailman elävän särkyneessä todellisuudessa, joka on sytyttänyt kaksinapaisen, hengestä eronneen tahdon. Meidän aineellinen maailmamme on kadottanut keskuksensa. Kaikkialla vallitsee omapäisyys, joka kieltää ykseyden hengen kanssa. Hengestä erossa oleva luontomme jää näin kärsimyksen ja sattuman alaisuuteen.
On kuitenkin niitä, jotka haluavat tehdä hengestä jälleen keskuksensa luopuen vuosia kestäneestä dogmeihin perustuvasta kristillisyydestä ja järkiajattelun kovasta koulusta. Heillä ei kuitenkaan ole elävää sielunvoimaa, kaiken elämän äidin hengitystä, joka kumpuaa sydämestä.
Kosminen rakkaudenliitto
Ihmisen, joka toivoo löytävänsä keskuksen, on luovuttava järjettömyyden akselin ympäri pyörivästä omapäisestä sisäisestä maailmastaan. Hänen on tehtävä elämästään mielekäs palauttamalla yhteytensä keskukseen. Juuri siksi jumalallinen maailmansielu näyttäytyy (sisäisessä) keskuksessamme ainoana hyvyytenä. Se tarjoaa meille uutta yhteyttä, sitoumusta, jonka avulla lopetamme valon ja pimeyden suuren taistelun. Luovumme sirpaleisesta elämästämme ja etsimme kaikesta vain yhteneväistä toimintaa. Käännymme kadottamamme keskuksen puoleen, kaiken elämän äidin hengitykseen, jolta sielu vastaanottaa vapauttavan Valon. Tämä on kääntymisen tarkoitus, johon Maria Magdaleena kutsuu ihmisiä. Hän on itse kokenut ja kulkenut tämän tien.
Keskitymme nyt tältä pohjalta tarkastelemaan raamatun evankeliumin Maria Magdaleenaa. Luuk. 8: 2 ja Mark. 16: 9 kertovat demonien karkottamisesta ja seitsemästä kuolemansynnistä vapautumisesta. Näissä on vertauskuva seitsenkertaisesta vajonneisuudesta, joka ilmenee ihmisen verenlaadussa eli luonnollisessa tietoisuudessa. Maria Magdaleenaa kuvataan Luukkaan evankeliumissa toisin kuin asiallista Marttaa, joka istuu mieluiten hiljaa herran jalkojen juuressa. Oivalluksen valon koskettamana hän kuuntelee antaumuksella ikuista viisautta, Gnosista. Hiljaisuuden ja yksinkertaisen sydämen tuottama antautuminen miellyttää Vapahtajaa, ja hän pitääkin tästä enemmän kuin muista opetuslapsista, kuten Filippuksen evankeliumissa todetaan. Jeesus ilmaisee tällä tavalla, että sielun antautuminen Hengelle on vapautumisen ainoa edellytys.
Joh. 12:1-8 kertoo Maria Magdaleenan voitelevan herran jalkoja kalliilla nardus-öljyllä ja kuivaavan ne sitten hiuksillaan. Tämä kielikuva on täysin ymmärrettävä: sielu tiedostaa Kristuksen uhrin syvällisyyden ja reagoi oivalluksellaan jumalalliseen rakkaudenuhriin täydellisellä antautumisella. Myöhemmässä vaiheessa kertomusta Vapahtajan nähdään toistavan Maria Magdaleenan rituaalisen teon pesemällä opetuslastensa jalat ehtoollisella. Kysymyksessä on tavattoman vertauskuvallinen teko, joka ilmentää uutta rakkaudenliittoa Jumalan ja ihmisen välillä: ”Pysykää minun rakkaudessani. Täyttämällä minun käskyni pysytte minun rakkaudessani samoin kuin minä täytän Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.”
Maria Magdaleenasta, joka suorittaa sieluntekonsa syvästi ymmärtävänä, tulee Hengen palveluksessa olevan sielun esikuva. Hänen ja Jeesuksen rituaalit muodostavat yhdessä ajattoman merkin kosmisesta rakkaudenliitosta ja palvelusta hengenmaailman ja langenneen ihmiskunnan välillä, joka toteutuu yhä uudelleen jokaisessa pyrkivässä sielussa: vertauskuvallinen todiste omasta sisäisestä kokemuksesta. Lähestymme syvällistä tapahtumaa, jossa Maria Magdaleena seisoo rakkaan mestarin tyhjän haudan edessä. Hän katsoo hautaan – voisiko selvempää kuvaa elämänmysteereihin vihkiytymisestä antaa? Hän on sisäisesti täysin muuttunut. Toisin kuin haudalla aiemmin käyneet opetuslapset Maria Magdaleena näkee siellä kaksi enkeliä, kaksi vartijaa. Hän, kääntynyt sielu, kokee jumalallisen energian ensimmäiset välittömät, aktiiviset vaikutukset sisällään. Ylösnoussutta hän ei kuitenkaan käsitä, näe, havaitse, sillä kun hän kääntyy, hän näkee Jeesuksen tunnistamatta tätä. Hänen sielunsa silmät eivät vielä näe riittävän selvästi Hengen kirkkaassa valossa. Jeesus auttaa ja sanoo ”Maria”. Hän kääntyy taas ympäri. Kaikki tästä maailmasta oleva päästää otteensa ja hän antautuu kokonaan hengen maailmalle. Hän nousee jumalalliseen tunnistamiseen ja näkee ylösnousseen, Rabbin, mestarin.
Tämä upea vertauskuvallisuus on välähdys henkisielun mysteereistä, tapahtumasta korkealla elämäntasolla. Sen kauneutta ja yksinkertaisuutta on vaikea pukea sanoiksi. Tässäkin pätee: ”Älä koske minuun”. Näillä sanoilla ylösnoussut tahtoo selvittää Maria Magdaleenalle, ettei lopullisen yhdeksi muuttumisen aika vielä ole tullut. Marian ilolla ei kuitenkaan ole loppua. Hän kiiruhtaa opetuslasten luo jakaakseen valtavan ilonsa heidän kanssaan. Sydän tiedottaa järjelle uskomattoman uutisen: Herra on todella ylösnoussut.
—
Pentagrammi 5/2011. Kuva: Johannes Plenio, Pexels
