Pelko, korona ja minä

Gnostinen filosofia

Asioilla on tapana olla kahnauksissa keskenään, peilata toisiaan ja liittyä toisiinsa. Ihmisen sanotaan olevan kaiken synteesi, koska käytännössä kaikki voi peilautua häneen ja saada hänet reagoimaan.

Koronasta on tullut yhteiskuntiamme ohjaileva tekijä. Tuo olemattoman pieni tekijä näyttää ihmisille, keitä he ovat. Päällimmäiseksi nousee pelko. Mutta mitä pelko on? Se on reaktiomme johonkin uhkaavaan. Ja tällä kertaa uhka on näkymätön: korona vaikuttaa taustalla. Myös me olemme tausta.

Reaktiomme vastaavat aina persoonaamme. Meidät velvoitetaan käyttämään maskia. Sehän sopii hyvin meille ”persoonille”, sillä sana persoona juontuu latinan sanasta personare, mikä tarkoittaa ”soida läpi”. Jokin ”soi” maskin läpi, jokin joka tulee esiin taustalta, elämäntilastamme. Maskeista taidokkain on ruumiimme ja psyykemme. Se pystyy ilmaisemaan sekä kollektiivisesti että yksilöllisesti valtavan kirjon näkyvän ja näkymättömän maailman voimia.

 

Korona näyttää, että meillä on hämärät ja varjoisat puolemme

Luin sanomalehdestä seuraavan virkkeen: ”Menneisyys on osoittanut, että jokaisen epidemian aikana rikollisjärjestöt ovat saaneet viettää voitonjuhliaan.” Myös tämä on osa meitä. Tosin vain harvat toimivat todellisuudessa rikollisesti, mutta meillä jokaisella on pimeä puolemme. Pimeä energia, tiedostamattomat voimat, voivat nielaista tietoisuutemme, ja silloin alamme pelätä. Pelko tukahduttaa.

Olemme kuitenkin itse sekä uhka että uhkan pelko. Lakeja, jotka pitävät käytöksemme aisoissa, ei ole laadittu turhan takia. Jokainen meistä on itsensä suurin uhka.

 

Sisäinen horna sinkoutuu toisinaan ulos

Olemme toisiamme vastaan, kaukana toisistamme. Jokaisessa on kuitenkin myös sisäinen taso, jolla olemme tosiasiassa yhtä kaikkien kanssa; yhtä kaiken elävän kanssa. On olemassa eräänlainen henkinen ”pohjavesi”, Ainoan Elämän kantava voima. Sen vaikutuksen alaisena olemme ytimeltämme Rakkautta ja Yhteenkuuluvuutta, ja silloin luottamuksen, uskollisuuden ja uhrivalmiuden lähde pulppuaa.

Meillä on kaksi mahdollisuutta: voimme kairata pohjaveden esiin tai tukkia sen virtauksen peloillamme ja pimeydellämme. Jälkimmäisessä tapauksessa lähteestä tihkuu vain muutamia pisaroita pelkomme ylle, ja se muuttuu katkeruudeksi, vihamielisyydeksi, epäluuloksi; rakkauden vesi on näin myrkytetty. Tästä kaikesta osallisina huomaamme tämän tapahtuvan. Pelko on pääosassa, ja me olemme sen uhreja ja samalla sivustakatselijoita.

Tällä tavalla kaikki tulee näkyväksi. Pimeät puolet nousevat valoon, ja silloin voimme havaita ne. Vaikka ne haluavat vallata tietoisuutemme, meillä on toisaalta mahdollisuus pelkästään tarkastella niitä. Ja mitä silloin teemme noille voimille, jotka haluavat vallata tai ovat jo vallanneet meidät? Mihin käytämme toimintamahdollisuuksiamme?

 

Muutosmahdollisuus

Vapauttava valo välkähtää, tiedostaminen: jokaisessa tapahtumassa piilee mahdollisuus, tilaisuus muuttua! Pelko, käsittämättömyys, aavemaisuus – voin ottaa ne mukaani, pitää niitä käsissäni, tunnistaa ne olemuksessani omaksi itsekseni.

En kuitenkaan ole pelkästään niitä, sillä tietoisuuteni ulottuu syvemmälle ja kauemmas. Kuten kaikki muukin itsessäni, tietoisuus on heijastus, hiottu viiste, johdos universaalista tietoisuudesta. Se on aikoinaan poikennut suuresta valtamerestä, lähteen vesistä. Tietoisuus muuttuu aivan liian helposti lätäköksi, mutta sen voi myös puhdistaa, niin että se ilmentää siihen heijastuvaa kuvaa ja avautuu jälleen lähteelle. Otan askeleen siihen suuntaan, tartun tilaisuuteen ja siihen, minkä tunnistan sisäisesti.

Lähes tukkiutunut kanava avautuu, ja elävä vesi virtaa minuun. Se huuhtoo pois monet kasaamistani asioista, ja pato madaltuu. Se kaikki on tuskallista, kyllä, tuskallista, koska minun täytyy luopua siitä, mitä olen. Myös pelosta, joka oli ehtinyt tulla osaksi itseäni. Minun on tehtävä kaikkeni uuden persoonan hyväksi, joksi minun on määrä kasvaa. Sen kanssa minun on oltava sopusoinnussa.

Kiitän koronaa siitä, että se on antanut minulle virikkeen tähän. Koen nyt uuden aallon, aallonmuotoisia kruunuja, monta coronaa [corona tarkoittaa “kruunua” latinan-, espanjan- ja italiankielessä] ja iloa. Pienenpieni virus pystyy herättämään yhteishengen. Monille aiheutuneessa kärsimyksessä on mielekkyyttä, lyhyesti sanottuna: kaikessa kärsimyksessä, jonka me olemme aiheuttaneet itsellemme.

Kirjoittaja: Gunter Friedrich

Zoom-keskustelu aiheesta järjestetään torstaina 17.12. klo 18.30-19.30.

Tervetuloa osallistumaan keskustelijana ja/tai kuuntelijana!

//To change logo link to the main site