Veri ja tietoisuudentila
Millainen tietoisuudentila meillä tavallisilla ihmisillä on? Tietoisuutemme on niin sanotusti veressä, ts. veremme määrää tietoisuudestamme. Veri määrittää jokaisen ihmisen tietoisuuden tason ja laadun!
Universaalin Opin mukaan meissä virtaa kolme fyysisen ruumiimme tuottamaa elämänfluidumia. Nämä kolme nestettä – tavallinen veri, hermofluidumi ja lymfa – muodostavat yhdessä ”veren”. Myös niiden tuotannossa tarvittavia ainesosia on kolme: ravinnon kemialliset kiinteät aineet ja nesteet, ilmakehälliset kaasut ja eteeriset planetaariset ainekset. Mm. näistä aineksista saamamme ravinto ylläpitää fyysistä elimistöämme ja täyttää biologisen kierron.
Biologisen kierron mahdollistaa elinvoima, jonka polttopiste sijaitsee otsaluun takana, kulmakarvojen välissä. Tuo polttopiste säteilee jonkinlaista tietoisuutta kaikkialle elämänfluidumiin; jonkinlainen henkinen värähtely saa alkunsa.
Hengen, sielun ja ruumiin keskinäinen suhde
Maisen ihmisen tietoisuuden polttopistettä kutsutaan yksinkertaisessa muodossaan biologiseksi hengeksi, ja sen tietoisuudensäteilyä veressä nimitetään yleisesti sieluksi. Tämä on hengen, sielun ja ruumiin keskinäinen suhde maisessa luonnossa. Vaikka tietoisuudensäteily eli sielunvärähtely on maisessa ihmisessä lähtöisin biologisesta hengestä, veri määrää värähtelyn intensiteetistä, laadusta, kantomatkasta ja seurauksista. Veri ohjaa myös hermotoimintaa, ajattelua, tunteita, tahtoa, haluja ja ylipäätään toimintaa.
Ihmisen syntymä maalliseen elämään merkitsee biologiselle hengelle vankeutta; se ei voi johtaa elämänjärjestelmää. Aineelliseen persoonallisuuteen suljettuna ja vangittuna sitä kylläkin käytetään veren elämäntekijänä, mutta aloite on verellä. Mainen ihminen ei elä hengestä vaan verestä. Niin pian kuin kierto on alkanut syntymässämme; niin pian kuin sielumme ja veremme on elävöitetty ja saaneet elämän, sielumme alkaa ylläpitää itseään. Kahlittu henki raahautuu veren perässä, ja veri haluaa kiihkeästi mitä monen laisimpia asioita.
Henkeä ei kuitenkaan tulisi pitää vankeutensa viattomana uhrina. Nykyinen biologinen henkemme on nimittäin alkuperäisen henkisen olennon kipinä! Kaukaisessa ikimenneisyydessä henkikipinä erkaantui alkuperäisen ihmisen hengestä, koska se pyrki omalla tahdollaan ja omalla tavallaan, pakonomaisesti ja laskelmoivasti, vaikuttamaan Jumalan Suunnitelmaan. Seuraukset olivat dramaattiset. Hengen kapinoiva kipinä veti mikrokosmoksemme väärään suuntaan, niin että alkuperäinen kehityksemme yhteydessä Jumalaan keskeytyi, ja henkikipinämme siirrettiin ei-jumalalliseen ilmennykseen.
Biologisessa hengessä elää jonkinlainen muisto menetetystä täydellisestä ihmisestä, jolla oli kyky toteuttaa kaikki ja joka omasi kaikkiallisen tiedon. Syntymän ja kuoleman pyörään sidottu henki joutuu kuitenkin kokemaan täydellistä aloitekyvyttömyyttä, johtuen elämisestään itse luomansa sieluolennon armoilla. Sielu on hengen rinnalla kehdosta hautaan, ja haudasta kehtoon. Tätä on hengen kärsimys, epätoivo ja hämmennys.
Mikrokosmoksemme värähtelee hengen anoessa pelastusta, mutta kuuleeko sielumme vain epämääräistä kuiskintaa? Kuten totesimme, henki ei useimmiten enää pysty ilmentämään itseään sielussamme vajonneisuutemme vuoksi. Alkuperäisistä sieluolennoista – meistä ihmisistä, joissa sekä veritietoisuus että henkikipinä tulivat yhtäläisesti kuulluiksi – on tullut olentoja, joiden tietoisuus on yksinomaan veressä. Voidaan puhua jopa ”sieluttomuudesta”, koska henkiydin elää ihmisen ulkopuolella, aivan samoin kuin eläimillä. Sen jälkeen, kun todellinen inhimillinen yksilöllisyys oli menetetty, meissä alkoi kehittyä lajityypillisiä käyttäytymisiä arvaamattomine seurauksineen.
Neljä tietoisuudentasoa
Tarkastelkaamme nyt lyhyesti maisen ihmisen tietoisuudentasoja.
Veritietoisuudessa puhuvat yksinomaan veri, yhteiskuntaluokka, viiteryhmä ja esi-isät. Tällaisen tietoisuuden omaa pelkästään biologinen, maahan sidottu ihminen.
Sielutietoisuus tarkoittaa veritietoisuutta, jossa biologisen hengen rinnalla puhuu myös henkisen tietoisuuden ydin pystyen esittämään toiveitaan, halujaan ja ihanteitaan. Sielutietoisuuden omaavat ihmiset kuitenkin madaltavat hengen impulssit maailman tasolle ja pyrkivät edistämään sivistystä kaikilla elämänalueilla ja muuttamaan maailmamme elämänalueeksi, joka täyttäisi korkeat eettiset normit. He haluavat esim. perustaa Jumalan valtakunnan maan päälle.
Henkitietoisuudessa mainen henkiydin on jo erillään verestä. Ne, joilla on verestä vapautunut tietoisuus, kokevat riippuvaisuutensa veriolennosta ahdistavaksi vankeudeksi. Nämä ihmiset pystyvät vastaanottamaan impulsseja jumalalliselta alueelta, josta heidän mikrokosmoksensa olivat langenneet. Heidän tulee vain oppia ymmärtämään noiden impulssien syvällinen merkitys ja todellinen tarkoitus ja noudattaa niitä.
Alkuperäinen mikrokosminen, kaikkiallinen tietoisuus on tietoisuus sellaisena kuin se oli ennen mikrokosmista lankeemusta.
Jokaisen ihmisen mentaliteetti, uskonelämä tai sen puute, moraali ja toiminta vastaavat hänen tietoisuuttaan. Kukaan ei voi käyttäytyä muulla tavalla kuin tietoisuutensa mukaisesti, ja häntä tulee arvioida ainoastaan sen perusteella. Niinpä käytännössä vain henkisielutietoinen ihminen voi elämänsä aikana kohota korkeampaan tietoisuuteen, toisin sanoen alkuperäiseen mikrokosmiseen, kaikkialliseen tietoisuuteen.
Totesimme, että henkitietoisuuden omaava ihminen kärsii langenneisuudestaan ja vankeudestaan. Hänellä on ymmärrystä alkuperäisestä elämästä ja hän näkee Valonmaan kaukaisuudessa, mutta ei ole vielä osallinen siitä. Häntä kuvaa heprealaiskirjeen 11. luvun sanat:
”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, ja todiste asioista, joita ei ole nähty.”
Tässä uskossa, sen avulla, hän pystyy paljoon ja voi ilmentää ihailtavia elämäntaitoja.
Mutta miksi hänen vaivannäkönsä valuu niin usein hukkaan? Siksi, että henkinen tietoisuus on edelleen maisen ihmisen vanki ja elää epäpyhässä temppelissä vangittuna luonnonvereen.
Tämän ihmisen ristiriitatilanne huipentuu kysymykseen: ”Kuinka vapaudun verestä ja sen pakkovallasta?” Hänellä on kaksi vaihtoehtoa: joko jäädä hartaaksi uskovaiseksi tai pyrkiä korkeampaan tietoisuuteen!
Mikrokosminen tietoisuus – kuinka se saavutetaan
Alkuperäinen tietoisuus saavutetaan ainoastaan alistamalla persoonallisuus verestä vapautetun, uudestisyntyneen sielun ohjaukseen, minkä ansioista alkuperäinen mikrokosminen ihminen voidaan entisöidä ja vapauttaa maisista kahleistaan. Vain siten saavutetaan korkeampi tietoisuus ja tehdään läpimurto alkuperäiseen, ikimenneisyydessä kadotettuun elämään.
Kaikkien aikakausien aidot hengenkoulut ovat näyttäneet tämän paluutien. Alemman luonnon vanha temppeli täytyy purkaa ja korvata uudella temppelillä. Mikrokosminen tietoisuus voi elää vain uudessa temppelissä! Tämän tietoisuuden jo omaavat ja jo jumalallisella alueella asuvat määrittävät vapautusprosessin kolme kulminaatiokohtaa:
Jumalan Hengen sytyttämät;
tuhoutuneet Herrassamme Jeesuksessa;
uudestisyntyneet Pyhässä Hengessä.
Henkitietoisuuden omatessamme olemme Jumalan Hengen sytyttämät ja täytymme tiedosta ja uskosta. Näemme taivaanrannassa uuden elämän ylevän loiston.
Meidän tulee keskittää kaikki huomiomme omaan veriolemukseemme ja puhdistaa
- sydämemme ja tunne-elämämme
- päämme ja ajattelumme
- ja kätemme eli toimintamme tekemällä täyskäännöksen
- ja laittamalla jalkamme kulkemaan täysin päinvastaiseen suuntaan: poispäin maailmallisuudesta!
Vanhan elämänjärjestelmämme on vertauskuvallisesti ilmaistuna ”tuhouduttava” täydellisesti. Meidän ei kuitenkaan pidä tehdä katumusharjoituksia eikä harjoittaa asketismia tai okkultismia. Niiden sijasta noudatamme hengenkoulujen suoraa menetelmää vastaanottaaksemme jumalallista, ilmakehällistä Kristus-voimaa, josta Raamatussa käytetään nimitystä Kristuksen veri.
Kristuksen veri pesee ja puhdistaa meidät kaikista synneistä. Sen voimassa ”kuolemme” Elääksemme. Koemme asteittaisen ja rakenteellisen kuoleman Herrassamme Jeesuksessa. Tätä alkuperäisen kaikkiallisen tietoisuuden tuottavaa pelastusprosessia, jossa sydän, pää, jalat ja kädet toimivat eheästi yhdessä, opetetaan ja toteutetaan Kultaisen Ruusuristin Hengenkoulussa.
Tämä tie vie perille!
—
Lähdekirjallisuus: J van Rijckenborgh: Universaali Polku, luku 2, Hunnun takainen ovi
Kuva: Kultainen Ruusuristi
