Joulun syntymäkertomus alkaakin todellisuudessa jo Elisabetista, hedelmättömästä naisesta, joka synnyttää korkealla iällä Johanneksen. Vertauskuvallisesti ”korkeassa iässä” ihminen on ehtinyt koota paljon kokemuksia; niin paljon, että hän voi sisäisesti lausua ”nyt riittää”.
Todellinen Elämä on äärettömän paljon enemmän kuin rajoittunut tie, jota mainen ihminen oli siihen saakka kulkenut. Nyt hän hiljentyy sisäisesti kokonaan, ja tämän vertauskuvana syntymävuodeksi on merkitty 0. Jotakin on saatettu täysin loppuun, ja jokin uusi voi saada alkunsa. Vertauskuvallisesti sanottuna alkaa uusi ajanlasku, jumalallisten mittapuiden mukainen ajanlasku.
Minäkeskeisen pyrkimyksen nollakohtaa sanottiin muinaisen Kiinan daolaisuudessa wu-weiksi, ei-tekemiseksi eli toiminnaksi, jolla ei enää ole minkäänlaisia minäkeskeisiä motiiveja. Tuollaisessa hiljaisuudessa on jo mahdollista tuntea ja tunnistaa sydämen valonlähteen olemassaolo. Olemassaolon tunnistamisesta huolimatta sitä ei vielä kuulla, nähdä eikä koeta tietoisesti. Tuntemis/tunnistamisvaihe ja sen mukainen sisäinen virittäytyminen on Johannes-vaihe. Johanneksella tarkoitetaan ihmistä, joka valmistautuu valon saapumiseen, Jeesuksen saapumiseen.
Elisabet on hedelmätön, hiljentynyt ja vastaanottavaiseksi muuttunut ihminen. Ihmisen on käsittämättömän pitkän kehitystiensä aikana ensin törmättävä muureihin, jotka rajoittavat hänen maista elämäntietään joka suunnasta, ennen kuin hän pystyy avautumaan sisäisesti suurelle, kaikkialliselle todellisuudelle, Todelliselle Elämälle.
Hän ymmärtää kokemusten tuoman tiedon pohjalta, että hänellä ei ole kykyä käsittää jumalallisen olemassaolon suurta todellisuutta inhimillisen järjen kyvyillään. Järki toimii vain kolmiulotteisuudessa, ja vaikka se pystyy paljoon, olemassa on muureja, joiden yli se ei kerta kaikkiaan pääse, ja silloin sen täytyy ymmärtää vaieta.
Vaikenemista ilmentää raamatunkertomuksessa Elisabetin puoliso Sakarias, joka mykistyi pitkäksi aikaa.
Tuossa hiljaisuudessa tapahtui jotakin: syntyi Johannes, Jeesuksen edeltäjä; ihminen on nyt valmistautunut suureen heräämiseen. Sitten koittaa hetki, jolloin hän pystyy toteamaan nöyrästi: minun on tuhouduttava, jotta Hän, sisälläni oleva jumalallinen Toinen, voi syntyä ja kasvaa.
Johannes ei ole itse valo, vaan edustaa sisäistä valmistautumista Valoon, Jeesukseen, Jumalan Voimaan. Johannes tietää, että jumalallisen valon tulee syntyä eli vapautua ihmissydämen neitseellisestä osasta, kohdasta, jossa sydän on täysin hiljentynyt, puhdas, rauhallinen ja vailla minkäänlaista maisen minäluonnon toimintaa. Se on kohta, jota mielenkuohun, sentimentaalisuuden, halujen tai toiveiden pyörteet eivät voi koskettaa.
Sydämen syvyyttä on jo tuhansia vuosia sitten nimitetty muinaisen Intian viisaudenkirjoituksissa Brahmanin tyhjöksi, Brahmanin kaupungiksi, absoluuttiseksi Olemiseksi tai paikaksi, jossa jumalallinen Lootuskukka avautuu. Klassiset ruusuristiläiset sanovat sitä paikaksi, jossa kuolematon Valoruusu puhkeaa kukkaan.
Tuo neitseellinen sydän on Maria, sisäinen äiti-maaperä Jumalan Voimalle, syntymä-perusta Valoprinsiipille, jotka kutsumme Jeesukseksi.
—
Kuva: Kasia Sikorska, Unsplash
