Webcast-tallenne on katsottavissa tästä linkistä.
—
Sitoutumattomuuden syitä
- Korostunut yksilöllisyys > uskonnollisten yhteisöjen vetovoiman väheneminen; ne koetaan usein joustamattomiksi
- Oppien kirjoon voi tutustua omin päin netissä yhdellä klikkauksella
- Uskonnolliset instituutiot eivät enää monopolisoi uskonnollista tietoa > tiedonjanoinen voi hankkia informaation muualta
- Yleisesti hyväksytty asenne ”asia on totta vasta tieteellisesti todistettuna” > uskonnolliset näkemykset koetaan aikansa eläneiksi ja epäuskottaviksi; kielteinen asenne uskontoihin, haluttomuus puhua elämän vakavista ja arkaluontoisista peruskysymyksistä
Infoähkystä selkeyteen
On melko tavallista, että nykyajan totuudenetsijät poukkoilevat ismistä toiseen tutustumatta niihin syvällisesti yksi kerrallaan. Jotkut täyttävät viikonloppunsa juoksemalla yhdestä perehdyttämistilaisuudesta toiseen. Näin toimimalla kunkin opin perusajatukset saattavat jäädä sisäistämättä ja erittelemättä, ja ne voidaan siksi sekoittaa helposti keskenään. Mieli saattaa olla myllerryksessä informaatioähkyn seurauksena. Joitakuita kiehtoo jopa ajatus kehitellä kaikesta ”oma” oppi ja julistautua sen oppi-isäksi. Tämä pönkittää minää ja pidentää etsintää.
Mielenmaltti olisi todella hyödyksi jokaiselle etsijälle. Yleensä olisi hedelmällistä keskittyä yhteen oppiin kerrallaan, niin että sen perusajatukset kirkastuvat selvästi. Jos sitten huomaa, ettei se vastaa senhetkisiä perimmäisiä tarpeita, sen voi vaivattomasti jättää kokonaan taakse ja siirtyä eteenpäin.
Kaikki etsijät päätyvät lopulta samaan tulokseen
Mikrokosmokseen inkarnoituu ikuisuuksia kestäneen kierron jälkeen ihminen, jonka etsinnän tulos on: minä en tiedä mitään. Tällainen ihminen tunnistaa toiset, jotka eivät tiedä mitään. Syntyy spontaani sisäinen tarve liittyä toisten ei-tietävien ryhmään, koska samalla kun tunnistetaan yhteinen pyrkimys, myös tarpeettomat epäluulot karisevat. Yhteinen tavoite synnyttää yhteisen värähtelyn. Mitä minä tästä hyödyn, menettää merkityksensä.
Ei-tietämiseen päätyneitä etsijöitä yhdistää se, etteivät he enää pyri selittämään maailmaa. Heillä on sisäinen tarve paljastaa ihmistiedon rajat. Aineistojen opiskelusta ja muistia kuormittaviin sisältöihin perustuvasta tietoisuudesta halutaan irti, ja sen sijaan pyritään tiedostamaan sisäisesti kuullun ja sisäisesti havaitun pohjalta1. Näistä ihmisistä muodostuvan ryhmän jäsenet pyrkivät yksilöinä ja kollektiivisesti ylläpitämään yhteyttään sisäiseen lähteeseen, joka on riippumaton aika-avaruudesta, sekä kuuntelemaan sisäisen äänen antamia suggestioita.
Henkisen yhteisön anti
Koko ihmiskunnan on määrä kohota korkeammalle tietoisuudentasolle. Nykyisen tiedostamisen rajat syvällisesti kokeva ihminen saa värähtelyllään täysin pakottomasti yhteyden toisiin samalla tavalla värähteleviin ihmisiin. Jos hän pysyy vastedes avoimena eikä anna minkäänlaisten ulkoisten tekijöiden häiritä itseään – sillä ne yleensä vaikeuttavat sitoutumista – hän voi löytää tiensä henkiseen yhteisöön, jossa hän voi edistää uuden tietoisuuden syntymistä.
Vilpittömän henkisen yhteisön jäsenet tukevat toisiaan siten, että kukin sen jäsen keskittyy siihen, mikä hänen uuden tietoisuutensa kasvulle on välttämätöntä. Siinä riittää kylliksi tekemistä, eikä aikaa jää toisten puutteiden arvostelemiseen. Jokaisen edistyminen koituu koko yhteisön hyväksi.
Ainoa auktoriteetti on kunkin totuus sinä päivänä (muunlaista totuutta ei voi ollakaan!), josta ei kuitenkaan keskenään väitellä, vaan tuetaan toisiaan yhteisessä pyrkimyksessä. Edellisen päivän totuus saattaa hyvinkin korvautua seuraavan päivän totuudella, kunnes yhteys absoluuttiseen totuuteen on saatu.
Sisäisesti vastaanotettu siirretään toimintaan. Sisäisesti paljastuvan totuuden avulla pyritään – vilpittömästi sen hetken mahdollisuuksien rajoissa – puhdistamaan ajattelu, tunne-elämä ja toiminta. Energiaa ei näin tuhlata merkityksettömiin sivuseikkoihin. Ryhmän jokainen jäsen palaa toistuvasti ei-tietämisen sisäiseen tyhjöön, eikä illuusioita ravita. Uudistuakseen ja dynamisoidakseen jatkuvan sisäisen kasvun ryhmä kääntyy uudistuksen lähteen, henkisen ja sisäisen polttopisteen puoleen.
Kvanttifyysikko David Bohm (1917–1992) totesi vuonna 1982 yhteisön voimavaroista saksalaisen teosofin, Renée Weberin, haastattelemana2:
Jokainen yksilö muodostaa omakohtaisen yhteyden [kosmiseen todellisuuteen]. Jokainen yksilö on ehdottomasti yhteydessä järjestelmään, jossa hän elää, kaikkeen ympärillään. Siten hän toisaalta on osa ihmiskunnan kokonaisuutta, toisaalta voi edetä sen tuolle puolen.
Käsittääkseni joidenkin toisiinsa läheisessä yhteydessä olevien, tämän kokeneiden ja toisiinsa luottavien ihmisten on mahdollista synnyttää ryhmän kaikille yksilöille yhteinen mieli. Heidän tietoisuutensa on toisin sanoen yksi ja toimii yhtenä. Jos on kymmenen tai sata ihmistä, jotka toimivat tällä tavalla, heidän voimansa ylittää valtaisasti yksilön voiman.
Intialainen filosofi ja Bohmin ystävä Jiddu Krishnamurti lausui vuonna 1929 puheessaan:
Totuutta ei voi tuoda alas, vaan yksilön tulee pyrkiä kohoamaan siihen. […] Mikään organisaatio ei voi vapauttaa ketään. […] Kirjeiden kirjoittamiseen käytetään kirjoituskonetta, mutta ei sitä laiteta palvelualttarille. Kuitenkin juuri niin toimii se, jonka elämässä organisaatio on pääroolissa. […] Ihmiset, jotka haluavat todella ymmärtää etsimällä alutonta ja loputonta ikuisuutta, alkavat kulkea yhä voimallisemmin yhdessä. He ovat uhka epäolennaisuuksille, kuvittelulle ja varjokuville. Keskittymällä he muodostavat liekin, sillä he ymmärtävät3.
Lähteet:
- Katso LOGON-artikkeli “What we think, what we are, we are not” ↩︎
- Ken Wilber (Ed.), “The enfolding-unfolding universe” in The holographic paradigm and other paradoxes, Shambhala, 1982, ISBN-13: 978-0877732389 ↩︎
- Jiddu Krishnamurti, Ommen, Alankomaat, 1929, Truth is a pathless land: Dissolution speech of the „Order of the Star in the East“ ↩︎
—
Kuva: Pentagrammi-lehti