Webcast-tallenne on katsottavissa tästä linkistä.
—
Pelastuskaipuu voi tuoda meidät luonnon mahdollisuuksiemme äärirajalle, jolloin kohtaamme todellisuuden, jota kukaan ei voi loputtomasti paeta: täällä maailmassa vallitsee syntymän, kukoistuksen ja tuhon laki. Olemme tästä huolimatta täysin vakuuttuneita siitä, että täydellisyys on olemassa. Kyllä, se on todellakin olemassa! Mutta aineen maailman keinoin sitä ei voi saavuttaa eikä sitä voi tehdä osaksi tätä maailmaa.
Alkumuisto
Mistä sisäinen varmuus täydellisyyden olemassaolosta kumpuaa? Kultaisen Ruusuristin Koulussa tätä sisäisen varmuuden aiheuttajaa kutsutaan alkumuistoksi. Se on epämääräinen sisäinen tieto siitä, että tämä maailma ei ole kaikki. Seuraava johtopäätös onkin, että maailmoja tai elämänkenttiä täytyy olla vähintään kaksi: toisaalta on jumalallinen elämänkenttä, alkuperäisen Ihmisen alue, toisaalta jumalaton elämänkenttä, nykyisen ihmisen alue. Kannamme jäännettä alkuperäisestä jumalallisesta Ihmisestä sydämen henkikipinäatomissa.
Sisäinen levottomuus
Sisäinen levottomuus aiheuttaa aavistuksen, lähes unohtuneen muiston siitä, että meidän on todellisuudessa määrä elää muualla kuin aika-avaruuden dialektiikassa. Sisäinen levottomuus yrittää muistuttaa meitä kaiken aikaa siitä, että meidän tulisi osallistua sisäisen jumalallisen olennon vapauttamiseen, huolimatta nykyisestä rappeutuneisuudestamme. Sisäiseen levottomuuteen reagoidessamme kypsymme lopulta ymmärtämään, että meidän täytyy palata jumalalliseen luonnonjärjestelmään.
Statica ja dialektiikka
Jumalallisessa elämänkentässä kaikki noudattaa Jumalan suunnitelmaa. Arvot ovat siellä absoluuttisia ja kestäviä, eikä mikään katoa eikä muutu vastakohdakseen. Tästä syystä siitä käytetään myös luonnehdintaa staattinen luonnonjärjestelmä eli statica. Siellä ei esiinny kuolemaa eikä rappeutumista, vaan ikuista syntymää, alati edistyvää ilmennystä ja kehitystä autuudesta autuuteen. Tämä alue on ihmiskunnalle alun perin tarkoitettu elämänalue.
Jumalallinen elämänkenttä on aina ollut jumalallisen Ihmiskunnan alue. Se on langenneen, maisen ihmiskunnan elämänalueen vastakohta. Langennut ihmiskunta ei tunne totuutta omasta katoavaisuuden maailmastaan. Siksi se jäljittelee jumalallisuutta – ja tämä on jumalallisuuden lakien vastaista toimintaa. Jumalallinen maailma, Valon maailma, ei kuitenkaan ole jossakin muualla, esimerkiksi ulkoavaruudessa, vaan läpäisee meidät ja on ”lähempänä kuin kätemme ja jalkamme”.
Maisesta luonnonjärjestelmästä käytetään mm. nimitystä dialektiikka, johtuen täällä vallitsevasta jatkuvasta vastakohtien vuorottelusta ja pysyvyyden puutteesta. Elämä tässä maailmassa on jäljittelyä ja harhaa, ei todellista. Dialektiikka käsittää näkyvän maailman ja tuonpuoleisen maailman. Vaikka se on olemassa jumalallisesta voimasta ja energiasta, se on erossa niistä. Sillä on kuitenkin tärkeä tehtävänsä pelastusjärjestelmänä, jossa langenneet ihmiset hankkivat tarpeellisia kokemuksia. Riittävästi kokemuksia saatuaan ihminen tunnistaa dialektiikan todellisen luonteen ja alkaa toimia tavalla, joka mahdollistaa jumalallisen jäänteen kasvun ja paluun alkuperäiselle elämänalueelle.
Jumalaton elämänjärjestelmä, dialektiikka, on ihmisen vankila siihen saakka, kunnes henkikipinä on herännyt. Kutsuvia impulsseja lähetetään tänne tauottomasti henkikipinän herättämiseksi, ja näin mahdollisuutta siihen, että todellinen Ihminen saadaan opastetuksi takaisin omalle elämänalueelleen, pidetään jatkuvasti avoimena.
Eri aistikyvyt, erilainen havainnointi
Korkeampi elämänalue läpäisee alemman, mutta ei päinvastoin. Alueet ovat kuitenkin samassa kosmisessa tilassa. Täydellistä vapautumista ei voida saavuttaa maailmasta pakenemalla – esim. erakoitumalla tai eristäytymällä luostariin – vaan palaamalla ainoaan Todellisuuteen. Tarvittavat aistit omaava voi tehdä havaintoja kummassakin elämänkentässä, sen sijaan dialektisen ihmisen aistit sallivat vain dialektisen luonnon havainnoinnin; hänellä ei ole pääsyä jumalalliseen luontoon, sillä häneltä puuttuvat elimet, joilla aistia sitä.
Mistä tämä johtuu? Se johtuu siitä, että dialektisen persoonallisuuden näkyvä ja tavalliselle silmälle näkymättömät ruumiit rakentuvat kokonaisuudessaan tämän luonnon aineksista, ja tämä koskee myös hänen hienomateriaruumiitaan. Ihmisruumiin jokainen solu on eräänlainen tietoisuusydin, ja näiden ytimien kokonaisuus edustaa ihmisen tietoisuutta. Niinpä ihmisen rakennusaineiden luonne ja laatu määräävät hänen havaintojensa luonteesta ja laadusta. Siksi havaitsemme ainoastaan sellaista, mikä kuuluu tähän luontoon, mutta emme havaitse mitään jumalallisesta maailmasta, vaikka se on samassa tilassa. Näemme dialektiset muodot, mutta muu tila näyttää meistä tyhjältä.
Havaintoja jumalallisesta luonnosta voidaan tehdä vain aistimilla, jotka rakentuvat alkuperäisestä aineesta, ns. alkusubstanssista. Edellä todettiin, etteivät maisen ihmisen aistit koostu tästä jumalallisesta aineesta, joten hän ei koe jumalallista elämää eikä havaitse jumalallisia värähtelyjä ja säteilyjä. Me maan päällä elävät näemme Jumalan tekojen tulokset, emme niiden takana vaikuttavaa voimaa! Voimme vain spekuloida, arvailla ja esittää näkemyksiämme. Siksi maailma on pullollaan ristiriitaisia mielipiteitä, tulkintoja, hypoteeseja ja argumentteja Jumalan luonnosta ja ikuisuudesta, ja niistä aiheutuu toistuvia uskonsotia ja vainoja.
Luola-allegoria
Platonin mukaan olemme lapsuudesta saakka vertauskuvallisesti luolan vankeja. Jalkamme ja niskamme ovat kahleissa estäen kääntymisen ja luolan suun näkemisen. Näemme vain luolan takaseinän. Luolansuulla palaa nuotio, jonka valo valaisee luolan sisustaa. Tulen ja sisäänkäynnin välissä liikutetaan monenlaisia esineitä – ne edustavat ideoita. Ideat – ne edustavat ilmiöiden maailmaa – heittävät varjonsa luolan korkealle takaseinälle. Luolaan kahlitut ihmiset näkevät nämä varjot ja erehtyvät luulemaan niitä todellisuudeksi. He kiistelevät kuvien alkuperästä ja tarkoituksesta ja uskovat, että juuri nämä varjokuvat ovat varsinainen tutkimuskohde. Jos edes yksi heistä onnistuisi vapautumaan kahleista ja lähtemään luolasta, hän näkisi itse esineet ja katselisi todellisuutta eikä varjoja, jotka parhaimmillaankin esittävät todellisuutta olematta koskaan itse todellisuus.
Uudestisyntymä vedestä ja hengestä eli transfiguraatio
Ihmisen sisällä on tieto Jumalan maailmasta. Tämä tieto on tärkeä ensiaskel, mutta se ei yksinään tuota vapautusta, sillä tieto muuttuu vapauttavaksi vasta käytäntöön sovellettaessa. Koko inhimillisen järjestelmän täytyy käydä läpi perinpohjainen muutos. Meille täytyy kehittyä aistit, joilla havaitsemme jumalallisen luonnon. Kyky elää toisessa elämänkentässä edellyttää sopeutumista tuon kentän lakeihin!
Kultaisen Ruusuristin Koulussa toteutamme jumalallisen elämänalueen alkusubstanssia käyttäen muutosprosessin, jota evankeliumit luonnehtivat uudestisyntymäksi vedestä ja hengestä. Jeesuksen koko elämä ilmentää uudestisyntymää vedestä ja hengestä, ja tätä hän selittää etsijöille opetuksissaan. Myös Kultaisen Ruusuristin Koulu pyrkii selittämään ja mahdollistamaan tämän prosessin, jota me kutsumme transfiguraatiopoluksi.
Jos olemme kokeneet tällaista sisäistä levottomuutta ja alkaneet ymmärtää sen syvimpiä syitä, ryhdymme pelottomasti totaaliseen sisäiseen vallanvaihtoon, jolla entisöimme alkuperäisen Ihmisen, niin että hän alkaa elää järjestelmässämme ja johtaa sitä.
—
Webinaarimme pohjautuu Matka sisimpään -tutustumispaketin osaan 3, Kaksi elämänkentää. Tutustumispaketti sisältää 12 kirjettä, joissa koulumme filosofiaa ja peruskäsitteitä käydään kattavasti läpi. Halutessasi voit tilata ilmaisen tutustumispaketin tästä ja saat kirjeet sähköpostiisi kerran viikossa.
—
Kuva: Joshua Reddekopp, Unsplash